AJANKOHTAISTA
31.8.2026
Aurinkoenergia pumppaa vettä uudesta kaivosta
Niminen-Sintsi vesiosuuskunta on rakentanut pumppaamolleen neljännen kaivon valmistaakseen laadukkaan veden saannin vesiosuuskunnan asiakkaille. Vesihuoltohankkeen yhteydessä asennettiin myös aurinkokennot tuottamaan energiaa pumpuille.
Hankkeen noin 90.000 euron kokonaiskustannuksiin on saatu Euroopan maaseuturahastolta 65 % avustuspäätös. Avustus on haettu Leader-ryhmä Keski-Karjalan Jetina ry:n kautta. Rääkkylän kunta myönsi Niemisen-Sintsin vesiosuuskunnalle ns. korottoman puskurilainan rakennusaikaisen rahoittamisen helpottamiseksi. Laina on maksettava takaisin hankkeen valmistuttua vielä tänä vuonna.
Vesihuoltohanke aloitettiin jo vuoden 2025 syksyllä kartoittamalla ja tutkimalla kaivonpaikka. Tutkimus toteutettiin putkivirtausmittauksella. Veden hyvä laatu saatiin varmistettua havaintoputkesta otetusta vesinäytteistä.
Pumppaamoalueella on nyt vuonna 1992 rakennetun vedenottamorakennuksen lisäksi lämpöeristetty venttiilikaivo koneistoineen.
Nieminen-Sintsi vesiosuuskunnalla on noin 200 jäsentä. Vesi- ja jätevesiverkkoa on noin 150 km. Vesiosuuskunta on perustettu vuonna 1992 kahden kylän alueelle hyvälaatuisen pohjaveden saamiseksi niin karjatalouksille kuin muulle elinkeinotoiminalle ja asujaimistolle.
Uudella hankkeella edistetään maaseudun elinkeinojen kehittymistä ja alueelle sijoittuvien asukkaiden turvallista vedenkäyttöä ja viihtyisyyttä.
Rakennettua yhdysputkea pitkin osuuskunta voi myydä vettä myös naapurikunnan Joensuun puolelle Nivan kylälle. Veden ottomäärät ovat olleet keskimäärin 170 - 180 m3/d. Lupaehtojen mukaan vettä saa ottaa keskimäärin 200 m3/d ja hetkellisesti enintään 260 m3/d. Aurinkosähköjärjestelmä korvaa osan pumppujen käyttämästä sähköenergiasta.
Vesihuoltohankkeen kaivonpaikkatutkimuksineen toteutti Veli Reijonen Oy. Aurinkovoimala hankittiin Aurinkoenergiakeskus Aukeelta avaimet käteen periaatteella.
Markku Lappalainen
Vesihankkeelle tukea maaseuturahastosta
Nieminen-Sintsi vesiosuuskunta rakentaa kesän 2026 aikana uuden venttiilikaivon omistamallaan pumppaamolla. Samalla pumppaamorakennuksessa parannetaan hygieniatasoa. Pumppaamon katolle asennetaan jo heinäkuun alussa aurinkokennosto.
Vesiosuuskunnalla on yli 200 asiakasta.
Kaivonpaikkatutkimus on tehty. Veden antoisuus mitattiin putkivirtausmittauksella ja veden laatu varmistettiin havaintoputkesta otetuilla vesinäytteillä syksyllä 2025.
Pumppaamolla on todettu nykyisten kahden kaivon kapasiteetin käyvän riittämättömäksi lähivuosina. Hankkeella edistetään alueen elinkeinotoimintaa ja varmistetaan veden saanti kaikille käyttäjille. Tavoitteena on varmistaa pitkälle tulevaisuuteen puhtaan pohjaveden toimittaminen asiakkaille.
Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 90 446,77 €. Osuuskunta on saanut hankkeelleen tukea 47 032,32 € Euroopan maaseuturahastosta. Summassa on mukana EU:n osuus (25 279,87 €) ja valtion osuus (21 752,45 €) sekä kuntaraha (11 758,08 €) toimintaryhmä Jetinalta.
Päätöksen on tehnyt Itä-Suomen Elinvoimakeskus ja sitä on haettu Leader-ryhmä Keski-Karjalan Jetina ry:n kautta. Myönnetty tuki on 65 % hankkeen tukikelpoisista kustannuksista.
NIEMINEN - SINTSI VESIOSUUSKUNTA
Osuuskunnan toiminimi on Nieminen-Sintsi vesiosuuskunta ja kotipaikka on Rääkkylän kunta.
Osuuskunnan tarkoituksena on jäsenten taloudenpidon tai elinkeinon tukemiseksi ylläpitää ja hoitaa vesi- ja viemärilaitosta pääasiassa jäsenten kiinteistöjä varten. Osuuskunnan palveluksia saavat hallituksen hyväksymän sopimuksen tehtyään käyttää hyväkseen muutkin kuin jäsenet.
Vesiosuuskunta on perustettu vuonna 1992. Jäseniä on n. 200. Vesi- ja jätevesiverkostoa on n. 150 km.
Y-tunnus: 0888727-5
